Missä olet vihreä viestintä?

Helsingissä vihreiden vaalimenestys herättää ansaittua keskustelua. Olen lukenut jo toista sataa kommenttia tai pika-analyysiä tappion syistä. Vihreissä on menty joko liikaa vasemmalle tai oikealle. Linja ei ole selvä. On tehty vääriä kompromisseja ja vieraannuttu alkuperäisestä luontoa suojelevasta agendasta. Hallituksen turvepäätös ja kulttuuriväen suuttumus. Betonivihreät tuhoaa lähiluonnon.

Näissä varmasti piilee totuutta. Eräs tuttavani lohkaisi mielestäni parhaan analyysin, kun pohdin, miten vihreiden toimintaan liittyvien mielikuvien ja todellisuuden välistä ristiriitaa voisi kaventaa: ”tekemällä parempaa viestintää”. Ei lisättävää. Paitsi että viestinnän lisäksi vihreiden politiikka suorastaan huutaa aktiivista johtajuutta sekä aitoa dialogia, jossa korostuu kaupunkilaisten kuuntelu ja vilpitön halu ymmärtää äänestäjien mielenmaisemia. Vaikka kyse olisi Malmin lentokentästä, jonka suhteen ”päätökset on tehty jo 80-luvulla, eikä niitä enää muuteta (ole siis hiljaa)”.

Journalismilla on väliä

Itselle kolahti taannoin isosti Vihreän Langan lopettaminen. Sen tilalle ilmestyi pian Verde-lehti, joka on paikoin tuntunut lähinnä Soininvaaran blogilta. Ei siinä mitään, häneltä tulee tiukkaa ja kiinnostavaa tekstiä. Verde liittyi myös Julkisen sanan neuvostoon, minkä oli varmaan tarkoitus viestiä riippumattomasta otteesta. Mutta sisältö ei silti tunnu journalismilta, vaikka etusivulla banneri sanoo ”tue itsenäistä journalismia”. Verde ei vaan vetoa, se on painavasta sisällöstään huolimatta ohut.

Päätös lopettaa arvostettu ja pitkäikäinen journalistinen brändi, joka edusti (yhä harvinaista) ilmastojournalismia, reflektoi vihreää politiikkaa, jota siteerattiin silloin tällöin myös muissa medioissa, ja jonka päätoimittaja vieraili keskusteluohjelmissa, tuntui arrogantilta, lyhytnäköiseltä ja protektionistiselta vedolta. Samalla vihreät menetti viestinnällisen sparraajan, joka auttoi pitämään heille tärkeää agendaa esillä suhteellisen laajasti. Journalistinen riippumattomuus oli vain hyväksi, se teki lehdestä ja puolueesta uskottavamman. Laskevien levikkien ja kaupallisten haasteiden edessä olisi voitu pohtia erilaisia ratkaisuja. Nyt vihreään journalismiin jäi aukko.

Kuunnelkaa hei meitä, kun me ei aina tajuta teitä!

Vihreät on joutunut tekemään paljon poliittisia kompromisseja, mutta niistä viestiminen äänestäjiä puhuttelevalla ja johtajuutta osoittavalla tavalla on jäänyt puolitiehen. Selityksiä toki löytyy. Löytyihän niitä Niinistön Villeltäkin, mutta hän teki (tekee yhä) vihreän politiikan näkyväksi eri alustoilla omalla raflaavalla, joskus jankkaavallakin tyylillä, jota on myös populistiseksi kutsuttu. Sitä toistoa, politiikan taustojen popularisointia ja persoonallista poliittisen työn näkyväksi tekemistä kaipaa. Se teki harvinaisen selväksi, missä mennään ja mitä asioista ajatellaan.

Äänestäjälle yhden asian puolue ei ole se juttu, vaan olennaista on myös keskustelevuus ja ymmärrys, millaisissa asioissa ollaan valmiita tekemään kompromisseja ja miksi. Arvot ja niistä kiinni pitäminen. Jokainen aikuinen äänioikeutettu varmasti tajuaa, että politiikka ei ole jyräämistä, vaan sopimista. Mutta jos useammin kuin kerran tuntuu, että linjaan ei voi luottaa ja poliittisten kauppojen syy jää epäselväksi, on aika vaihtaa puolueeseen, joka tuntuu luotettavalta ja johdonmukaiselta. Tai jättää äänestämättä, kuten liian moni teki nyt. Se on isoin huoli, joka on otettava vakavasti.

p.s. Katsoin Hesarin retoriikkakisaa, enkä lainkaan ihmettele Fatima Diarran suosiota. Hänen kaltaisessa argumentoinnin taitajassa on esimerkkiä kaikille.