Sanoma ja Yle, with love <3
Suomen pienillä mediamarkkinoilla tyrskyää. Kuten hyvin tiedämme, Sanoma kanteli Euroopan unionin komissiolle Ylen tuottamista Yle Areenan sekä oppimisen sisällöistä, omin sanoin ”selkiyttääkseen markkinoita”. Kantelun pääpointtina on saada näkemys Sanoman mukaan laittomasta valtiontuesta.
Asiasta on kirjoitettu jo runsaasti (linkkejä tekstin lopussa), mutta en silti malta olla kirjaamatta myös omia ajatuksia tulevia aikoja varten. Muistelen laajalla siveltimellä menneitä. Pohdin, millaisista olosuhteista tilanteeseen on päädytty.
Taustaa tulokulmalleni
Olen kutsunut SanomaWSOY:tä ja Yleisradiota työurani kasvattajaseuroiksi. Sanoman kanssa olen tehnyt yhteistyötä kolmeen otteeseen: Hesarin verkkoliitteessä toimittaja-kehittelijänä vuosituhannen vaihteessa, vuosina 2003-2006 SanomaWSOY:n digimediayritys 2ndheadissa sekä kuutisen vuotta sitten yritykseni Fugun kautta Sanoma Media Finlandin strategiaputiikissa.
Ylessä puolestaan olin vuodesta 2006 konseptipäällikkönä pystyttämässä ensin uusien palveluiden yksikköä pomoni Lahden Jarin kanssa sekä myöhemmin kehityspäällikkönä toimien matriisissa useiden Ylen osaamiskeskusten ja kanavien kanssa. Myös Yleen palasin Fuguna auttamaan muun muassa Suomen ensimmäisen sosiaalisen intranetin käynnistämisessä.
Tällä hetkellä katson asioita etäisyyden päästä, sivustaseuraajana. Tunnen pientä lukkarinrakkautta molempia organisaatioita kohtaan.
Mitään tavatonta Ylen ja Sanoman yhteenotoissa ei ole. Muistan hyvin vaikkapa ”taistelevat Mikaelit”. Samaan aikaan, kun Ylessä tehtiin digipanostuksia Mikael Jungnerin kaudella, naapurikonserni Sanoma Newsin johdossa kuumotettiin Yleä Pentikäisen Mikaelin suulla. Pentikäinen toimi kaupallisen median puolestapuhujana useissa eri rooleissa ja kritisoi kovin sanoin lähes kaikkea Yleen liittyvää, oli kyse rahoituksen uudistamisesta, valvonnasta tai vaikkapa tästä pahimmasta kipupisteesta, ilmaisista verkkosisällöistä.
Jättimäinen ameeba
Sanomalla on kunniakas ja pitkä historia suomalaisessa yhteiskunnassa. Kun menin Hesariin töihin, olin ylpeä siitä, että pääsin mukaan kehittämään verkkolähtöistä monimediaista journalismia aikana, jolloin kukaan muu ei sitä tehnyt. Ei edes Yle. Tuotimme webortaaseja, joiden kautta pääsimme tutkimaan uusia konsepteja, kerronnan muotoja, koodeja ja venytimme osaamistamme. Kunnianhimon taso oli korkealla, vaikka olimme Hesarin nokkimisjärjestyksessä perinteikkäiden printtitoimitusten takana. Saimme toimia melko rauhassa, sillä webortaasien kaupallistamiseen tai mainosmyyntiin ei ollut kiinnostusta. Elimme ensimmäisen IT-huuman hehkeintä aikaa.
Kun kupla puhkesi 2001, verkkoliitteen toiminta ajettiin minimiin. Webortaasien teko lopetettiin, tiimi hajosi ja jäljelle jäi pieni uutistoimitus sekä päivittäisen lehden sisällön lapiointi verkkoon. Kyllä, sitä todella lapioitiin käsin. Mutta esimerkiksi lauantain iltavuorot olivat parhaita lapiointivuoroja, sillä palkkaan sai näyttöpääte- ja lauantailisien lisäksi saunalisän. Samoihin aikoihin Sanoma oli muuten tehnyt jätti-investoinnit uusiin painokoneisiin.
Palasin vuonna 2003 konserniin 2ndheadiin ja aloitin uuden design-osaston päällikkönä. Pääsin näköalapaikalle tekemään yhteistyötä useiden konsernin yksiköiden kanssa. Tai ainakin tyrkyttämään konsepteja, joiden ideana oli hyödyntää eri liiketoimintaryhmien huikeita voimavaroja synergisesti digipalveluissa. Tuolloin SanomaWSOY:llä oli kohtuullinen palvelu- ja tuotepaletti. Se omisti Rautakirjan eli R-kioskit, Finnkinon, ison määrän aikakauslehtiä Aku Ankasta Mikrobittiin ja kaikkea siltä väliltä. Sanomalehtipuolella olivat mm. tutut Hesari ja Iltis sekä Talsa. Nelosen kylkeen ostettiin radiokanavia. Omistuksessa oli DNA:n edeltäjä eli kaapeliverkkoyhtiö Welho ja kirjojen kustannustoimintaa harjoitettiin WSOY:ssa, jossa oli myös oppimateriaalien koti. Sanoman omistuksessa oli niin ikään Suomalainen kirjakauppa sekä Lehtipiste.
Saattaa hyvin olla, että muistinvaraisesta listasta unohtui jotain. Mutta on selvää, että SanomaWSOY oli valtava koneisto, jolla oli toimialallaan liki täydelliset verkostot monipuolisine jakelukanavineen.
En käsittele tässä yrityskauppoja tarkemmin. Konserni muuttui vauhdilla ja toimintoja myytiin. Välillä Sanoma omisti kaupunkilehtiä ja lopetti ne. Kävi Euroopassa aikakauslehtiostoksilla ja kietoutui mukaan Hollannin tv-bisneksiin, mutta luopui ainakin osasta. Kehitti Oikotien ja myi sen. Käänteitä riittää.
Sanoma on edelleen poikkeuksellisen suuri toimija suomalaisessa mediassa. Konsernilla on jäljellä vahvat Hesari ja Iltis sekä Almalta ostettuja sanomalehtiä, muutama aikkari ja runsas broadcast-tarjonta digipalveluineen. Se on lähtenyt isosti mukaan tapahtumaliiketoiminnan maailmaan ostamalla lukuisten festareiden oikeuksia. Oppimateriaalit ovat strategisessa keskiössä, kuten nyt kaikki tiedämme. Slogania on viilattu kuvaamaan tämänhetkistä tarjontaa: ”Sanoma on innovatiivinen ja ketterä oppimisen ja median yhtiö.”
Etunojaa etsimässä
2ndheadilla ymmärsin pian, että kehitystyö lopahti lähes aina siilomaiseen konsernirakenteeseen. Kaikilla oli omat tulostavoitteet siilojensa sisällä ja kilvoittelu tuntui menevän yhteistyön edelle. Vanhoihin tuttuihin formaatteihin ja itsenäisiin brändeihin uskottiin, tuotteiden ristiinmarkkinointi oli harvinaista ja pelättiin, että sellainen kannibalisoisi liiketoimintaa. Merkit kulutukseen vaikuttavasta mediankäytön muutoksesta olivat kuitenkin jo tosiasia. Konsernin johdolla ei silti ollut halukkuutta ottaa etukenoa digikehitykseen samalla tavoin kuin vaikkapa muun sähköisen median rakentamiseen. Vanhoista tuottoisista ansaintamalleista haluttiin luonnollisesti pumpata kaikki irti ja digituotot olivat vielä pienen pieniä puroja, joille ei varmaan löytynyt excelissä rivejäkään.
Siirryin Yleen rekrytoimaan unelmatiimiä vasta perustettuun uudet palvelut -yksikköön. Naapuriosastolla Perälän Reijon johdolla oli juuri avattu huikean vastaanoton saanut Elävä Arkisto ja meillä oli työn alla Yle Areena sekä kaikkien Ylen verkkopalveluiden saattaminen jollain tavalla fiksusti yhteen suuremmiksi sisältökokonaisuuksiksi. Olihan saitteja yli 200 erilaisine navigointilogiikkoineen ja ylläpitovirityksineen.
Areena saatiin auki kesällä 2007, vaikka teknologia oli vielä jäykkää ja esitysoikeuksien neuvottelu verkkoon lasten kengissä. Broadcastin tekijöille tv ja radio olivat kunkkuja, eikä näkyvyydelle Areenassa osattu vielä oikein antaa arvoa, ymmärrettävästi. Olihan se ensimmäisten joukossa, eikä jalansijaa vielä ollut. Vertailun vuoksi: ensimmäinen iPhone lanseerattiin samana vuonna eli erilaisten ruutujen aikakausi oli vasta tulossa. Areenan avaus oli kuitenkin tapaus ja se paalutti paikkansa suomalaisten mediankäytössä nopeasti.
Visio suomalaisen sisällön omasta YouTubesta
Jungnerilla oli visio, että Yle Areenasta tai sen rinnalle voisi kehittää alustan kaikille suomalaisille broadcast-sisällöille, suomalaisen YouTuben. Idea oli ihan hauska, mutta tuolloin ei ollut valmiutta niin radikaaliin yhteistyöhön. Olisihan se tarkoittanut yhteistä ratkaisupainetta monenlaisiin pulmiin, kuten asiakastietoihin, rekisteröitymisiin, rajapintoihin, prosesseihin, maksumuureihin ja tekijänoikeuksiin.
Kuluttajan näkökulmasta ratkaisu olisi ollut ihanteellinen. Yksi käyttöliittymä, yhteisillä kehitysresursseilla tehty teknisesti viimeistelty palvelu, jonka kautta pääsisi kaikkien kanavien video- ja audiosisältöön käsiksi, kuten televisiossa tai radiossa kaukosäätimen kautta.
Kehitystyössä on eroja
Palasin Sanomalle auttelemaan kehityshommissa vielä kerran 2014. Strategiatoimistossa oli energinen meininki, sisäistä startup-kulttuuria ruokittiin ja käynnissä oli useammankin uuden palvelukonseptin ketterä kehitys. Tunnelma oli innostava ja tiimi lahjakkuutta täynnä. Edelleen oli pientä säätöä sisäisen yhteistyön virittämisessä, vaikka maailma oli jo muuttunut ja Sanoma digitalisoitunut vauhdilla. Nelosen Ruutua oltiin kehitetty ymmärtääkseni jo jonkin aikaa konsernitason hankkeena. Sitten tapahtui jälleen käänne: strategiaputiikin uudet kehityshankkeet lopetettiin ja tiimikin hiljalleen vaihtui.
Kolmeen otteeseen kehitystyön kipuilua Sanomalla kokeneena tuntumani vääjäämättä on, että sieltä on puuttunut pitkäjänteisyyttä, kaukonäköisyyttä ja kykyä keskittää kehitystä. Vapauksia on ollut jaossa vaihtelevasti avainbrändeille, kuten HS:lle, Iltikselle ja Ruudulle tai nyt norjalaisten omistamalle Oikotielle. Vahvuuksien täysmittaisen hyödyntämisen ja uusien avausten kanssa on ollut vaikeampaa siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt tehdä rohkeammin uutta vanhan rinnalla. Kvartaalien yli ei ole maltettu aina katsoa. Toisenlaisiakin näkemyksiä varmasti on.
Railakkaanakin johtajana tunnetun Jungnerin aikana Ylessä valettiin perusta vahvalle digikehitykselle, mutta sekin on kokenut muutoksia ja uudelleenjakoja johtajien vaihtuessa. Yle Areenan kehitys on pidetty kuitenkin koko ajan prioriteettina. Kaupallisiin medioihin verrattuna Ylen rahalliset panokset teknologiseen kehitykseen ovat olleet mittavia (artikkeli tilaajille). Myös uutisalueelle kohdennetut kehitysrahat ovat suomalaisittain poikkeuksellisen suuria.
Tässä kohdassa voi oikeutetusti kysyä, ovatko nämä verovarojen kohdennukset reiluja kaupallisen median kannalta? Itse kääntäisin katseeni yhteistyön suuntaan. Ainakin ideatasolla julkisen palvelun tuottamaa koodia voisi hyvinkin tehdä avoimemmin. Idea ei ole uusi.
Kaupallisella puolella ei vastaavia panostuksia ole voitu tai rohjettu tehdä, vaikka rahaa löytyisi ja käsillä on kaikki maailman data. Sitä on asiakkaista, markkinoista ja mainostajista. Itsekseni hieman naiivisti pohdin, kuinka hyvin dataa on opittu jalostamaan ja katsomaan numeroiden taakse? Yhdistetäänkö siihen myös inhimillistä kokemusta, joka on syntynyt vain elämällä, tekemällä ja oppimalla asioita? Haluaisin ajatella, että tiedolla johtaminen on kriittisen tärkeää. Mutta vain silloin, kun tietoa hyödynnetään järkevästi suhteessa aitoon kokemukseen. Näiden yhtälönä muodostuu näkemystä, jolla on jotain pohjaa.
Kilpailu osaajista
Ylen toinen ylivoimainen etu on, että se on onnistunut houkuttelemaan alan parhaat tekijät ja kumppanit. Psykologinen turvallisuus kehitystiimissä on keskeinen tekijä eli se, kuinka yksilön ideat ja ajatukset otetaan organisaatiossa vastaan, siedetään epäonnistumisia sekä kannustetaan avoimeen keskusteluun ilman pelkoa työnantajan reaktioista. Tämä näkyy suoraan luovien asiantuntijoiden sitoutumisessa, motivaatiossa, tuloksentekokyvyssä ja lopulta innovaatioiden määrässä ja laadussa. Yle saa houkuteltua helposti alan gurut riveihinsä, sillä isossa kuvassa se tarjoaa anteliaan kehitysbudjetin lisäksi selkeän strategian, kaupallisista huolista vapaan ja (toistaiseksi) vakaan ympäristön sekä loputtomia mahdollisuuksia tarjoavan sisältökoneiston. Innovaatiotoimintaan satsataan ja yhteistyö eri suuntiin on suotavaa.
Sanoman osalta työkulttuurista en uskalla oikein sanoa mitään, mutta ulkoapäin katsottuna meno näyttää positiiviselta. Esimerkiksi HS on tehnyt viime vuosina digirintamalla upeaa jälkeä ja on ilmiselvästi saanut siihen ansaitsemansa työrauhan. Sisältöjen optimointi on mennyt myös melko pitkälle: hätkähdän joka kerta, kun linkkaan Me Naisten artikkelia ja päädynkin Ilta-Sanomien sivuille. Tuntemani Aamulehden lukijat ovat alkaneet perua Hesareitaan, kun lehdissä toistuvat samat jutut.
Tuloksentekokyky ei ole vain tulosraportteja. Tulosta tehdään, kun ymmärretään kuluttajien käyttäytymistä ja psykologiaa. Tulosta tehdään, kun ymmärretään tekijätiimien käyttäytymistä ja psykologiaa, pidetään osaajat talossa.
Niin ja se yhteistyö…
Mediamarkkinat ovat kohdelleet jäätävästi kaupallisia toimijoita. Kannattavaa journalismia on liki mahdoton tehdä ja kylkeen tarvitaan muuta liiketoimintaa.
Näin pienellä kielialueella ei myöskään ole varaa menettää suomalaisten luottamusta. Sanoman kantelu on sille selvä imagotappio, vaikka puolustajiakin löytyy. Ylen puolelta on ihmetelty, miksi Sanoma ei alunperin lähtenyt keskustelemaan Ylen kanssa yhteistyössä sen tehtävistä, valmiuksia kuulemma olisi ollut. Hyvä kysymys. Ja tuleehan se mediamarkkinoiden isoin uhka rajojen ulkopuolelta. Avoin ja reilu yhteistyö saattaisi poikia hyvää. Eräs opettaja totesi, että kouluunsa ei onneksi hankittu Sanoman oppimateriaaleja, sillä käytännön esimerkit kun olivat lähinnä Hesarista. Pieni, mutta merkittävä yksityiskohtia.
Yle on supistanut tarjontaansa antaakseen tilaa kaupallisille toimijoille ja organisaatiota on ruuvattu. Fokusoitavaa varmasti vielä löytyy vaikka kuinka, mutta nyt pöydällä olevat rajaukset ovat mittasuhteiltaan absurdeja, myös tekstisisältöön liittyvät. Ja hassulta kuulostaa argumentti, että EU:lta haetaan tukea investointipäätöksille. Jos esim. Areena saa jatkaa nykymuodossaan, heittääkö Sanoma hanskat tiskiin oman jakelualustan kehittämisessä? Vai tarkoittaako tämä panostuksia sisältöihin ja oikeuksiin eli Sanoma ei panosta, jos Yle saa säilyttää arkistoissaan Julmahuvit ja Reinikaiset sekä suomalaisen draaman suurtuotannot, jotka ovat myös merkittävä luovan teollisuuden työllistäjä? Oppimateriaalipuolella on vaikea nähdä mitään isoa uhkakuvaa kaupalliselle liiketoiminnalle, jos oma tontti on kunnossa.
Siinä missä nyt vaaditaan ympäristöasiat huomioivaa kestävän kehityksen sisältävää yrityskulttuuria, voisi kestävää kehitystä vaatia myös kehitystoiminnassa. Logiikka, että rajoitetaan muita oman liiketoiminnan edistämiseksi ja mahdollisten virheiden paikkaamiseksi, ei ole pitkän tähtäimen voittajastrategia.
Tässä tapauksessa nurina verovaroin ylläpidetystä Ylestä lienee jo kääntynyt niin, että yleisö nimenomaan vaatii Areenaa verovarojensa katteeksi.
Lisää aiheesta
LVM: Yleisradion valtiontuista tehtyyn kanteluun valmistellaan vastausta
Sanoma: Kysymyksiä ja vastauksia Sanoman tekemästä valtiontukikantelusta
Yle, tiedotteet: Kantelu kyseenalaistaa suomalaisten rakastaman nykymuotoisen Yle Areenan
Journalisti: Viestintäministeri Timo Harakka Sanoman Yle-kantelusta: ”Ikävää, että suomalaisen median kulmakivet ovat päätyneet vastakkain”
Yle, A-studio: Sanoma haluaa Yle-kantelullaan selkeämpiä pelisääntöjä ja päivitystä Yle-lakiin – toimitusjohtaja: ”Digitalisaatio on ajanut lain ohi”
HS: Sanoma kanteli Yle Areenasta EU-komissiolle, näin yhtiön toimitusjohtaja kommentoi
HS, pääkirjoitus: Sanoman Yle-kantelu jäi ajastaan jälkeen
Yle: Sanoman kantelu Ylen toiminnasta kirvoittaa kritiikkiä: mediatutkijan mukaan Yle on vaarassa romuttua, Helsingin Sanomat arvostelee emokonserniaan
HS: Suomen valtio haluaa Sanoman Yle-kantelun julki, ministeriö lähetti pyynnön EU-komissiolle
Yle: Ylen tekstisisältöjen turvaamista vaativa kansalaisaloite keräsi 50 000 allekirjoitusta
IL, pääkirjoitus: Yle Areenasta on paisunut mammuttimainen kanava ulkomaisen viihteen jakeluun
Yle, vastaus pääkirjoitukseen: Yle Areenan merkitys julkiselle palvelulle on kiistaton
Reddit: Sanoman kantelu Ylen toiminnasta kirvoittaa kritiikkiä: mediatutkijan mukaan Yle on vaarassa romuttua, Helsingin Sanomat arvostelee emokonserniaan
Uusi Suomi (tilaajille): Nyt puhuu Yle Areenan käynnistänyt Mikael Jungner: Sanoma toimi harkitsemattomasti – ”Pakko sanoa, että nyt en ymmärrä”