Yrittäjyyden suolaa ja sokeria

Vuodenvaihde on paitsi yritykseni Fugun tilinpäätöksen aikaa, myös hyvä hetki tarkistaa oman pään sisäinen status. Aika ajoin pohdin, haluanko jatkaa yrittäjänä vai viekö paluu ns. kuukausipalkkaiseen työhön voiton. Keskusteluja on käyty, motivaatioita on mitattu. Yhteen todelliseen unelmaduuniinkin olen jo törmännyt.

Yrittäjyys on tapetilla joka suunnassa. Kun pari vuotta sitten heittäydyin hyvästä asemasta ja uraputkesta yrittäjäksi, sain paljon kannustusta sekä kommentteja: ”oletpa rohkea”, ”Suomi tarvitsee yrittäjyyttä, hienoa!”. Silloin ei tuntunut, että yrittäjyydessä edellytettäisiin mitään erityistä rohkeutta. Itsestähän menestyminen olisi kiinni, ajattelin, ja läksin rinta rottingilla kohti tulevaa. Yrittäjyys vei, koska janosin reipasta tekemisen meininkiä, välitöntä palautetta, uudenlaista kehittymistä sekä omien rajojen rohkeaa venyttämistä.

Opin pian, että yrittäjänä kaikki tunteet ovat vahvempia ja käyvät päälle voimallisemmin, kuin missään työpaikassa aiemmin. Epävarmuus, vapaus, pelko ja onnistumisen ilo. Ihana itsenäisyys, mutta joskus myös yksinäisyys.

Byrokratian kanssa kavereiksi. Parodia on paras metodi.

En ole uutta innovoiva start up -yrittäjä, vaan innovoin asiantuntijana asiakkaille parempaa liiketoimintaa ja työkulttuuria. Näin ollen jään kovassa nosteessa olevan tuotekehitykseen perustuvan yrittäjyyden tukiverkostojen ja hehkutuksen ulkopuolelle. Se ei juurikaan haittaa. Haittaa pikemminkin on, että Fugu Median kaltaista pientä osakeyhtiötä kohdellaan verotuksen ja byrokratian suhteen samoin kuin mitä tahansa suuryritystä.

Koska teen kaiken itse kirjanpitoa lukuunottamatta, kuluneet kolme vuotta ovat olleet minulle yrittäjyyden byrokratian korkeakoulu. Maisteriksi valmistuin ensimmäisenä syksynä, nyt parin vuoden jälkeen olen jo tohtoriksi väitellyt. Tämä on aihe, josta olen kerännyt koomisimmat sattumukset muistiin mahdollista Konttori-henkistä parodiaa varten. Katson mielessäni nykyään jokaisen ei-voi-olla-totta -tilanteen kuin kohtauksena tv-sarjasta. Se helpottaa, uskokaa pois!

Suunnitelmissani on ollut ryhtyä valmentamaan uusia yrittäjiä. Viranomaisten, pankkien ja vakuutusyhtiöiden moninaisten käytäntöjen pyörteissä menevät lihakset aika ajoin maitohapoille. Käytännön esimerkki: kun yrityksen rekisteröi, pitää Patentti- ja rekisterihallitukseen maksaa yrityksen tililtä osakepääoma. Kun menee pankkiin perustamaan yritykselle tiliä, pitäisi pankkivirkailijan mukaan olla mukana yrityksen y-tunnus, jonka saa kun yritys on rekisteröity. Hetken ihmettelin, muutaman hetken vänkkäsin epäuskoisena ja tili aukesi. Hikihän siinä tuli. Ja hölmö olo. Näin ei onneksi kuulemma tapahdu kaikissa pankeissa.

Välillä tekee mieli kääntää saamani kannustus muotoon: ”Suomi tarvitsee yrittäjiä, mutta tarvitseeko yrittäjä Suomea?” Noh, omalla äidinkielellä on sentään helppo toimia. Olen usein pohtinut, miten pärjää maahanmuuttaja, jolle kieli on vaikea, byrokratia mielikuvituksen tuolla puolen ja yrittäjyys kenties ainoa tapa työllistyä. Myös arvonlisäveron jatkuva nousu kolahtaa pahimmillaan juuri tähän porukkaan. En enää ihmettele pienyritysten harmaata taloutta, sillä se voi joskus johtua silkasta tietämättömyydestä, ei tahallisuudesta.

Myyntityö. Oi myyntityö.

Kun byrokratian oppii ja löytää hyvän kirjanpitäjän, yrittäjyyskin sujuu kuin tanssi. Etenkin, jos on hyvä myymään. Taito, joka on osoittautunut kaikista vaikeimmaksi jopa kaltaiselleni ekstrovertille. Olen hyvä myymään asiakkaiden tai kollegojen palveluja, olen hyvä suunnittelemaan kaupallista liiketoimintaa, mutta oman työn myyminen verkostojen ulkopuolelle on näköjään haaste, joka todella kasvattaa henkistä kanttia. Kilpailu viestinnän kentällä on kovaa. Verkostot ja puskaradio ovat tuoneet ja tuovat kiinnostavia projekteja, mutta reviiriä on laajennettava, jos mielii kasvua. Olisihan hienoa olla joskus työnantaja.

Yksin toimivan konsultin on toisinaan vaikea puskea itseään asiakaorganisaatioihin sisään tunnettujen keskisuurten yritysten rinnalla. Tarjouskilpailutuksiin ei juuri tule kutsuja, koska ei ole ”toimistoa” takana. ”Toimistoni” on verkosto, josta löytyy tarvittaessa avuksi huippuosaajia moneen lähtöön. Usein yksinäisyys täytyykin kääntää vahvuudeksi: reagointinopeus, henkilökohtainen sitoutuminen asiakkaaseen sekä täysi riippumattomuus esimerkiksi teknologiavalinnoista voivat olla niitä ominaisuuksia, joille on tilausta. Aina ei tarvita suurta toimistoa tekemään selvitystyötä tai luomaan strategiaa. Joskus pienin voi olla tulosten valossa suurin.

Monesti juuri asiantuntijat ryhtyvät itsenäisiksi yrittäjiksi ja perustavat toiminimiä tai pieniä osakeyhtiöitä. Mutta asiantuntijat eivät useinkaan ole omien taitojensa mestarimyyjiä. Kun tämä ongelma ajan mittaan tulee jatkuvasti eteen, moni asiantuntija palaa kuukausipalkalle, vaikka töitä sinänsä piisaisikin. Työ ja sen tekijä eivät vain kohtaa.

Konsultti konsultoi. Sitä ennen vähän kuunteleekin.

Konsultin työssä on myös auttamatta oltava itseironiaa. Jo pelkkä nimike edellyttää sitä. Konsultteihin liitetään rutkasti stereotypioita. ”Taas tulevat kalliit konsultit kertomaan, miten asiat pitäisi tehdä.” ”Konsulttien työtä on puhua hyvin.” Yksin toimivasta konsultista tulee eittämättä mieleen markettien käytävillä maistiaisia tarjoilevat konsulentit.

Paras hetki konsultin työssä on, kun asiakaskin oivaltaa, että konsultin tärkein tehtävä on kuunnella hyvin. Koska tarkkakorvainen ammattitaitoinen konsultti kuuntelee hyvin ja esittää oikeat kysymykset, hän osaa myös soveltaa kaikkea työurallaan ja elämässään kertynyttä tietotaitoa juuri asiakkaan tilanteeseen, tarjoamatta sitä itsestään selvintä, valmista tai helpointa ratkaisua. Parhaat konsultit avaavat silmiä, ajatuksia ja sparraavat työyhteisöä aivan uudelle tasolle. Se ei useinkaan edellytä satoja tunteja valmistelutyötä, vaan herkkää korvaa, havainnointia, luovaa ongelmanratkaisua ja hyvää organisointikykyä sekä taitoa saada läpi hyvin perusteltuja näkemyksiä. Tyytyväinen asiakas tilaa uuden työn, minkä takia sitä ensimmäistä tarjousta ei kannata paisuttaa suureksi vain varmuuden vuoksi.

Rauha. Kaikki ratkaisut ovat yhtä hyviä tai huonoja.

Tämän vuoden statusarviointi on suoritettu. Olen yhä edelleen yrittäjä.

Konsulttina olen kokenut työurani suurimmat nousut silloin, kun projektit onnistuvat lähes täydellisesti. Yrittäjänä olen kokenut elämäni jyrkimmät laskut, kun olen joskus yön unettomana hetkenä saanut päähäni, että mitä jos en saa puolen vuoden päästä maksettua enää asuntolainaa. Siitä huolimatta rakastan tätä olotilaa sen kaikessa kauheudessaan ja kauneudessaan.

Ja lopulta: yrittäjyys on elämänasenne, mutta se on myös työpaikka, jota voi vaihtaa, jos tuntuu siltä.