Median poteroituminen näivettää median

Luin tänään Kauppalehdestä (siitä paperisesta) Yleisradion toimistusjohtajan Lauri Kivisen haastattelun. Juttu jätti paikoin hieman hämmentävän olon. Mihin jäi tulevaisuusorientoitunut, terävä analyysi median kehityksestä? Onko Yle palannut norsunluutorniin ja unohtanut kuluttajat sekä muun yritysmaailman?

Kivinen arvaa valistuneesti, että Suomesta valui toistasataa miljoonaa euroa amerikkalaisille verkkoyhtiöille, lähinnä Facebookille ja Googlelle. ”Raha on pois suomalaisilta lehdiltä ja medioilta – suomalaisesta sisällöntuotannosta. Se on paljon isompi uhka tälle alalle kuin ristiriita, joka nähdään Ylen ja kaupallisten medioiden välillä. Tänne tulee uusia globaaleja pelureita, jotka tahtovat meidän eurot.” Kivinen korostaa, että mainos, jonka paikallinen parturiyrittäjä Facebookiin laittaa, on suomalaiselta medialta pois.

Kivinen luo jännän asetelman ”me media-ala ja ne muut yritykset”. Facebook ja Google houkuttelevat mainostajia, koska ne tavoittavat hyvin. Jos parturiyrittäjä ei voisi mainostaa siellä missä hänen potentiaalinen asiakaskuntansa on, saattaisi parturin yrittäjäntaival jäädä lyhyeksi, mikä suuremmassa mittakaavassa ei olisi sekään hyväksi suomalaiselle kansantaloudelle. Monelle mainostavalle suomalaiselle yritykselle nämä ”uudet” väylät tuovat lisää liikevaihtoa ja tunnettuutta paremmin, kuin perinteiset mainosmediat. Tilanteen palauttamiseksi katseet on luotava mediayritysten suuntaan. Sivuhuomiona todettakoon, että Kivinen unohtaa Googlen mittavat investoinnit Suomessa, jotka ovat tuoneet työpaikkoja ja rahaa. Toisin kuin telakkateollisuudessa, Googlen hanketta ei ole tuettu julkisin varoin. Me ja muut -asetelma tuntuu tässä kohdin vähän epäreilulta.

Kivinen pitää sosiaalista mediaa tabuna viestintäalalla. ”Koko se data, jota ne (sosiaalisen median palvelut) keräävät meidän katsojista, ohjautuu muiden tahojen käyttöön mainonnan kohdentamiseksi.” Haastattelu ei antanut vastausta, miten mahdolliseen tabuun pitäisi suhtautua tai tilanne ratkaista. Palvelut keräävät dataa ihmisistä, jos niille antaa siihen luvan. Joskus eittämättä luvattakin. Mutta monet kokevat myös mielekkäämpänä sen, että saavat itseään kiinnostavaa kohdennettua mainontaa, kuin että ruutu olisi täynnä täysin yhdentekeviä mainoksia. En pitäisi pahana sitäkään, että suomalaista sisällöntuotantoa nostettaisiin kyseisissä palveluissa esiin kohdennetun mainonnan keinoin, jotta se löytyisi paremmin.

”Ovathan kaveriverkostot kivoja juttuja, itsekin niitä käytän, mutta ei pidä ummistaa silmiään. Ne eivät luo sisältöä, niiden ei tarvitse lähettää toimittajaa palopaikalle. Ne vain linkkaavat”. Sosiaalinen media on paljon suurempi ilmiö kuin linkkaavat kaveriverkostot, mikä ei sekään ole ihan vähäpätöinen juttu. Tv-sisältöjen sosiaalinen kuluttaminen on kasvussa. Twitter on nopeampi ja notkeampi uutiskanava myös uutistoimijoille, kuin niiden omat verkkosivut. Joukkoistamisen hyödyntäminen tuotekehityksessä ja asiakasdialogin helppous mahdollistavat myös mediayrityksille paljon sitoutuneempia ja lojaalimpia asiakassuhteita sekä parempia palveluita. Sosiaalisessa mediassa keskustellaan ja väitellään sisällöistä ja se ohjaa ihmisiä sisältöjen ääreen. Onko Kivinen unohtanut, miten mullistava keksintö Ylessä oli saattaa Twitter-viestit tv-ruutuihin teksti-tv:n välityksellä? Tai miten tehokasta ja kiiteltyä on Ylen nykyinen rekrytointitapa sosiaalisen median eri palveluissa Pinterestiä myöden? Sosiaalinen media on suomalaisillekin mediatoimijoille välttämättömyys. Kliseisesti: ei uhka, vaan mahdollisuus. Uskon, että mahdollisuutena se poikii myös suomalaiselle sisällöntuotannolle rahaa. Uhkana se sulkee kehityksen ulkopuolelle.

Lauri Kivinen toteaa haastattelussa myös, että suurin haaste Ylelle ovat nuoret, jotka eivät käytä lainkaan mediaa. Oletan, että hän tarkoittanee tällä niitä nuoria, jotka eivät katso televisiota televisiosta, kuuntele FM-radiota tai lue paperilehtiä. Uskon, että todella harvassa ovat ne nuoret, jotka eivät kuluta MITÄÄN mediaa. Jälleen kaikki on sisällöstä kiinni. Sisältö pitää ensin luontevasti löytää. Jos se on hyvää ja innostavaa, siitä puhutaan ja se leviää. Nuorille, kuten monille muillekin mediankäyttäjille nykyään, on melko yhdentekevää, minkä yhtiön tai kanavan sisältöjä kulutetaan tai ovatko ne suomeksi, ruotsiksi vai englanniksi, kunhan sisältö on juuri sillä hetkellä relevanttia, kiinnostavaa ja helppo kuluttaa. Genrestä riippumatta. Asiakin kelpaa. Perinteisiä mediasisältöjä pitää kehittää monipuolisesti laajentaen ajattelua monivälineisestä jakelusta monissä välineissä ihmisten ehdoilla elävään sisältöön. Ja kun sisällöt löydetään, kaupallinenkin media voi huokaista helpotuksesta: ne herättävät mainostajien kiinnostuksen. Tällöin mediamyynnin on oltava valmiina tarjoamaan mainostilaa niistä välineistä ja kanavista, joista sisältöä halutaan kuluttaa.

Mediakilpailun muuttuminen globaaliksi ei ole uusi juttu. Ei myöskään se, että toimialana media on muuttunut. Liiketoiminnan kehittämisessä toimialariippumaton verkostoituminen ja ennakkoluuloton yhteistyö on rock. Perinteisessä mediabisneksessä liikkuvien kannattaa tutkia tarkkaan myös lähimmät naapurit: missä on kompastuttu ja missä onnistuttu. Musiikin puolella näkyy jo valoa tunnelin päässä, kun uudet liiketoimintamallit alkavat tuottaa rahaa ja liikevaihtoa. Netflix ja HBO ovat rantautuneet Suomeen täyttäen aukon, jonka suomalaiset mediatalot ovat jättäneet. Ihmiset ovat netissä mieltyneet tietynlaiseen kuluttamisen tapaan ja on naiivia väittää, etteivät kuluttajat olisi valmiita maksamaan mistään sisällöstä. Sen pitää vain olla maksamisen arvoista, hinnoiteltu järkevästi ja käytännössä helppoa, kuten Spotify, Netflix ja iTunes ovat osoittaneet. Mutta kukaan ei katso Netflixiä, jos siellä ei ole kiinnostavaa sisältöä.

Kivisellä on arvokas ja hieno ajatus ekosysteemin rakentamisesta Ylen ympärille ja positiivinen viesti onkin, että Yle haluaa ostaa enemmän ohjelmia talon ulkopuolelta. Se toivottavasti virkistää suomalaisten riippumattomien tuotantoyhtiöiden tilannetta ja vie tuotekehitystä aktiivisesti eteenpäin. Mutta perinteisten mediayritysten olisi hyvä katsoa ympärilleen laajemmin. Maailman ei tarvitse olla joko-tai, vaan sekä-että. Lopullinen kuolinisku olisi palata supisuomalaiseen norsunluutorniin ja odottaa ihmisiä hyvän sisällön äärelle.

P.S. Yle on entinen työnantajani, josta olen edelleen ylpeä ja iloinen.