Vierailijablogi: muuttua vai juuttua?
Oletko pohtinut, miten lisätä organisaatiosi muutoskyvykkyyttä näinä hektisinä aikoina? Miten saada organisaatio ja yksilöt oppimaan itseohjautuvasti? Mikä siinä on niin pirun vaikeaa? Ja voiko oppimiseen ja kehittämiseen suorastaan rakastua?
Viisaat ja tyhmät
Vuosikausia yritysten ja korkeakoulun rajapinnassa toimineena olen päivä päivältä enemmän ihmeissäni siitä, miten vanhanaikainen käsityksemme oppimisesta tänä päivänä on. Uskomme edelleen siihen, että oikeasti opimme vain (korkea)kouluissa, ja ilman tutkintoa ei voi osoittaa pätevyyttään. Koulussa viisastutaan, työelämässä tyhmistytään. Viisaus on opettajassa tai konsultissa, kirjojen lukeminen kuuluu johtajille ja oppimisen kuuluu olla vähän tylsää ja etenkin pakkopullaa.
Ei näin.
Uuden oppiminen antaa työelämälle merkityksen
Näinä hektisinä ja jatkuvaa kehittymistä vaativina aikoina meidän on muutettava käsitystämme oppimisesta ja oppimisen tavoista. Oppiva ihminen on muutoskykyinen ja -haluinen ihminen. Olemme pohjimmiltamme uteliaita olentoja, ja pidämme uuden oppimisesta. Oppimisen pitääkin olla motivoivaa, innostavaa, kiinnostavaa, haastavaa, uteliaisuutta ruokkivaa, oivalluksia tuottavaa ja yhteisöllistä. Oppimista pitää tukea rakenteilla ja toiminnalla, se on yrityksen yksi ydinprosessi.
Unohdetaan jo ne pitkät ja kankeat tutkinnot, tehdään oppimisesta merkityksellistä ja kivaa. Keinoja on, kunhan uskalletaan tarttua niihin.
Kirjoittaja on oppimiseen retkahtanut ikuinen ihmettelijä, joka tekee tiivistä yhteistyötä Fugun kanssa ja haluaa tehdä Suomesta oppimisen mallimaan. Myös aikuisten. Ja yritysten.