Miksi tämä blogi?

Yritykseni Fugu Media on ollut telakalla muutaman vuoden, jonka aikana toimin journalismin ja edunvalvonnan maailmassa päätoimittajana ja toimitusjohtajana. Neljän vuoden rupeaman jälkeen hyppäsin tuntemattomaan ja parhaillaan työskentelen apurahan voimin pienen historiaprojektin parissa. Aiheeni puhutteli rahoittajana toimivaa Kordelinin säätiötä ja nyt opettelen itselleni uutta tapaa kirjoittaa pitkäjänteisesti. Tavoitteena on löytää tämän päivän perspektiivistä kiinnostavia näkökulmia 30- ja 40-luvun tapahtumiin Suomessa. Ja kun vuosi 2021 päättyy, Fugukin on nostettu telakalta hengittelemään uusia tuulia.

Vauhtisokeudesta diversiteettiin

Lähes koko urani on keskittynyt tulevaisuuden luomiseen: digitaalisuuteen, strategioihin, skenaarioihin, toimintasuunnitelmiin, kehitystyöhön sekä arkipäivän johtamiseen, jonka mielestäni pitää myös tavoitella parasta mahdollista huomista.

Olen elänyt vaiheen, jolloin media-alan valtasi vauhtisokeus. Uusia konsepteja ja liiketoimintamalleja kehitettiin nopealla syklillä. Rahaa paloi, osa uusista palveluista selvisi, suuri osa ei. Yksi keskeinen syy moniin epäonnistumisiin mielestäni oli ja on edelleen, että kestävää tulevaisuuden strategiaa ei voi tehdä tuntematta syvällisesti oman toimialan ja johtamiskulttuurin historiaa sekä kohderyhmien käyttäytymismalleja eri aikoina. Kyse on systeemistä, jossa erilaiset syy- ja seuraussuhteet vaikuttavat monilla tasoilla.

Rakastan startup-kulttuuria, olen käynyt alan tapahtumissa säännöllisesti ja käynnistänyt lukuisia kehityshankkeita. Parhaita yhdistää pitkäjänteisyys, jonkin olennaisen oivaltaminen ihmisyydestä ja ympäristöstä sekä selkeät kirkkaat tavoitteet, joiden puitteissa voi mennä metsäänkin. Kehitystyö ja kvartaalitalous sopivat huonosti yhteen, vaikka työtä tehtäisiin sprinteissä ketterillä projektimalleilla. Voittajatiimeissä yhdistyy eri sukupolvien ja sukupuolien osaaminen. Tämä on valitettavasti edelleen suuri puute kehitystiimeissä. Diversiteetti on aikamme buzzword, aivan aiheesta.

Klisee on totta:
tuntematta historiaa ei voi luoda kestävää tulevaisuutta

Summa summarum: mediaa ei voi kehittää ymmärtämättä viime vuosikymmenten kehityskulkuja ja niihin johtaneita syitä. Johtamisjärjestelmää ei voi luoda uusiksi ymmärtämättä päätöksenteon kulttuurin aikajanaa ja kipupisteitä vuosikymmenten taakse. Parhaat strategiat ja digihankkeet syntyvät toimintaympäristön ja ihmisten motiivien laajasta tuntemisesta: mikä meitä ohjaa?

Tänä päivänä puhutaan paljon ylisukupolvisuudesta. Siitä, miten edellisten sukupolvien kokemukset ja teot muovaavat meitä, ohjaavat valintojamme. On ollut silmiä avaavaa tarkastella sadan vuoden takaista johtamiskulttuuria, tasa-arvoa (sen puutetta), muuttoliikettä, sodankäyntiä, mediaympäristöä sekä yhteiskunnallisen keskustelun kulloisiakin painopisteitä. Katson nykymaailmaa ja tulevaisuutta sen ansiosta joka päivä uusin oivalluksin. Tähän aihepiiriin tulen varmasti palaamaan tulevissa teksteissä.

Arkistojen aarteiden rinnalle vihdoin jotain uutta

Apurahaprojektini kestää siis vuoden loppuun, mutta samalla minulla on palava tarve pitää sormet näppäimillä oman ammattialan asioista. Tämä blogi toimii henkilökohtaisena painekattilana, jonne puran tarpeeni kommentoida mediaa, vaikuttamista, politiikkaa ja kaikkea muuta sielua liikuttavaa. Toivottavasti ajatukseni resonoivat myös teissä lukijoissa. Bonuksena olen jättänyt tähän uudistuneeseen blogiin vuosien takaiset arkistot sekä koonnut kirjoituksiani myös edellisen toimenkuvani tiimoilta. Toimikoot nämä tekstit mieltä avartavana aikakapselina media-alan ja yhteiskunnan lähihistoriaan.

Kiitos, että olet mukana!